torstai 26. kesäkuuta 2014

Oregon Coast

Helloouu!

Noniin vihdoinkin saan aikaseks kirjotettua meijän pikku matkasta! Mulla alko kesäloma viime viikolla ja nyt itse asiassa oon jo Washington D.C:ssä, ylihuomenna lähtee lento Suomeen, jännää! Lennot tänne Virginiaan mulla meni ihan hyvin, vaikka se eka lento olikin noin tunnin myöhässä, mikä johti siihen, että melkein myöhästyin mun jatkolennolta, mutta onneks kerkesin sinne just ja just. Ne oli yölentoja, joten sain siinä sitten hyvät 6h yöunet ennen laskeutumista. 

Mutta nyt hetkeks vielä takasin toisiin lomatunnelmiin toukokuulle. 
Tosiaan toukokuun alussa otettiin koulusta vapaata muutama päivä ja vietettiin pitkä viikonloppu tyttöporukalla Washingtonin naapuriosavaltiossa Oregonissa. Reissu oi ihan mahtava, yks parhaista mitä oon tän vuoden aikana tehny, vaikka sää ei suurimmilta osin suosinukkaan meitä. Käveltiin pikku rantakylissä ja vierailtiin pienissä putiikeissa. Syötiin karamellipopcornia enemmän kun terveellistä. Käytiin myös meren rannalla kaatosateessa. Mutta yks kohokohta oli myös Outlet-kauppakeskukset, siellä oli kaikki hyvät merkit, kuten Abercrombie, Hollister, Nike, Reebok jne. ja hinnat oli tosi alhaset, esim löysin Hollisterilta paidan 11 dollarilla, eli jollain 7 eurolla. Oli ihan parasta ja kyllä sitä rahaakin palo. :D

Tässä vähän kuvia:





sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Viimesiä Viedään

Moikka!

On tässä taas kulunu hetki siitä kun viimeks postailin, ehkä tää blogin pitäminen ei kummiskaa ihan oo mun juttu, kun en oikeen saa aikaseks päivitellä, vaikka taas on tapahtunu niin paljon kaikkee mainitsemisen arvosta! Käykää ihmeessä kurkkaan mun instagram-profiili eemppu_, sinne tulee useemmin päiviteltyä kuvia :). 

Mulla countteri näyttää 20 päivää Suomeen, joten alle kolme viikkoo niin oon takasin!! Mulla on tosi hämmentyny olo tosta palaamisesta, koska musta tuntuu että en oo vielä valmis lähteen ja tuntuu et täällä ois niin paljon kaikkia juttuja mitä en oo vielä päässy tekeen ja niin paljon ihmisiä kehen en oo tutustunu, mutta tiiän että vaikka kuinka paljon tekisin juttuja ja vaikka tutustuisin kuinka moneen ihmiseen, tiiän, että en koskaan tavottais tyytyväisyyttä, tarkotan, että aina on parantamisen varaa kaikessa. Sori jos tää mun teksti on jotenkin sekava, mutta niin on mun tunteetkin! Pelottaa myös jättää kaikki kaverit tänne ja sanoo heipat viimesen kerran piiiitkään aikaan, sillä lennot on tosi kalliita tänne melkein toiselle puolelle maailmaa. Mutta mulla on muutama kaveri Suomessakin ketä en oo nähny sitten peruskoulun jälkeen mut tiiän et ne on mun kavereita silti, ja puhutaan ain välil fbssä. Jos ne on oikeita kavereita niin ne säilyy. Tiesin kuitenkin, että tuun asusteleen täällä vaan vuoden verran ja Suomeen palattua voin jatkaa mun elämää ja alkaa miettiin että mitä haluun mun elämällä tehä, tää vuosi täällä kun ei vaikuta mihinkään, tää on vähän ku sellanen "karkausvuosi".

Tein tossa yks päivä vähän listaa mitä tuun täällä jenkeissä kaipaamaan:

  • Ruokavalikoimat kaupoissa // Täällä on helppo syödä terveellisesti, mutta tosi helppo syödä epäterveellisesti. Valikoimat on tosi isot, myös mustikoita ja mansikoita saa tuoreena ympäri vuoden semi halpaan hintaan, kasvisruokaa löytyy niin monenlaista ja kaikista ruuista löytyy tosi montaa eri merkkiä, ja pienemmätkin marketit on huomattavasti isompia Suomen omiin verrattuna.
  • Kieli // Ennen kun tulin tänne, olin tosi epävarma mun enkusta, ja no... ehkä ihan syystäkin :D Olin huono. Mun aksentti oli tosi iso ja kaikilla oli vaikeuksia ymmärtää. Mutta mä tein tosi paljon töitä sen eteen et saisin mun aksentin ees vähemmäks, kuuntelin tosi paljon miten sanat lausutaan ja kysyin paljon kysymyksiä. Mutta nyt haluun puhua enkkua ja mulla ei oo enää mitään epävarmuuksia sen puhumisen suhteen. On mulla kyllä vielä tosi paljon opittavaakin.
  • Vaatekaupat // Täällä on niin paljon sellasia kauppoja mitä ei oo Suomessa ja tuun niin kaipaan myös edullisia hintoja! en varmaan raaski ostaa mitään enää Suomesta kun oon tottunu näihin halpoihin hintoihin.
  • Drive in- elokuvateatterit // eli leffateatterit, joihin mennään autolla. Niissä on oma tunnelmansa, kun ilta hämärtyy, saa kääriytyy peiton sisään ja kattella leffaa isolta screeniltä joko ulkoilmassa tai auton sisällä. True American! <3
  • Vuoret // Washingtonin osavaltio on täynnä järviä ja vuoria. Rakastan mennä iltalenkille mun ihanan tanskandogin kanssa ja kattella auringon laskemista vuorten taakse.
  • Koulun helppous // Täällä mun ei tarvi nähä kouluun juuri lainkaan vaivaa ja silti pystyn pitään mun arvosanat A:n ympärillä. Toisaalta välillä tulee vähän tylsää koulussa ja motivaatio meinaa loppua, mutta onhan se rentoilu loppujen lopuks ihan kivaa ;)
  • Roadtripit // Ollaan matkusteltu mun host-perheen kanssa tosi paljon, huhtikuussa mentiin Californiaan, Toukokuussa Oregoniin ja viime viikonloppuna vielä Forksiin eli sinne Twilight kylään ;)! Ollaan myös tehty useempia retkiä ympäri Washingtonia tän vuoden aikana. Tykkään istuu autossa, kuunnella musiikkia ja kattella vaihtuvia maisemia ja no, aika useesti myös nukkua!! :D 
  • Ihmisten avoimuus // Tätä kohtaan mulla on kyllä vähän sellanen viha-/rakkaussuhde, meinaan kun en itte oo mikään ylisosiaalinen ja välillä ihmiset jotka puhuu mulle, saattaa loukkaantuu kun en puhu kauheesti. Kun täällä ihmiset ajattelee että hiljaa oleminen on kiusallista ja no, mä oikeestaan tykkään välillä olla ihan rauhassa. Kuitenkin tykkään kun ihmiset puhuu ja välittää toisista ja siitä miten niillä menee. Täällä on tosta syystä varmaan myös helpompi saada kavereita.
Tossa nyt muutama. Oishan niitä nyt jotain muitakin, mutta en haluu tästä postauksesta mitään himo pitkää nii jaksatte myös lukee :) Nyt vähän kuvia mun viime viikoilta!!



Drive in's :)

Mun Niket saapu vihdoin! <3


Aurinkoa ja tuoreita mustikoita <3
Ostin noi aurinkolasit viime viikolla Forever 21:sta, vähän päälle 5 dollaria, eli joku 4 euroa!

Sain mun letterin tenniksestä! Letterin saaminen oli yks mun isoimmista tavoitteista täällä ja nyt se kävi toteen! :)

Oltiin perjantaina kävelemässä meijän koulun trackkii ympäri kun siel oli sellai hyväntekeväisyystapahtuma syöpää vastaan. Oli tosi kiva ilta ja tuli kyllä käveltyäkin aika tosi paljon! #Twinning 


Yritän vielä muutaman postauksen saada väännettyä ennen kun palaan, siihen asti moikkelis !
<3: Emilia

tiistai 20. toukokuuta 2014

Prom 2014

Heipsuli!

Nyt kun mulla on tässä taas pikkusen aikaa, tai no, yritän vältellä tota hissan CBA esseetä... niin ajattelin tulla postaan vähän kuvasia prom illalta. Laitan tähän myös pari studiokuvaa, jotka siis käytiin eilen kuvaamassa. :) Tykkäsin enemmän siitä että saatiin ihan ammattilaiset kuvaan ja ottaan monta otosta, niin varmasti tuli sitten mieluisia kuvia ainakin muutama!

Käytiin ennen promia dinnerillä Olive Gardenissa, joka on mun ehdottomasti lemppari ravintola täällä Amerikassa. Siellä on sellasia taivaallisen hyvänmakusia pikku valkosipulipatonkeja ja fetasalaattia, joita molempia saa syödä niin paljon kun haluaa <3 Sitten pääruuaks tietty maistuvaa italialaista pastaa tms.! Tulispa toi Suomeenkin jossain vaiheessa.



Prom ilta ittessään meni tosi hyvin, mulla ei tällä kertaa ollu deittiä, vaan menin ihan kavereitten kanssa, mikä toimi tosi hyvin, koska sain hengata kaikkien kanssa, keitten halusin, eikä tarvinnu olla koko ajan yhen ihmisen kanssa menossa joka paikkaan :). Ja täälläkin haluan tehdä sen selväks, kun vieläkin mun jotkut kaverit miettii että prom ois jotenkin samanlainen kun wanhat, mutta siis niillä ei oikeestaan oo mitään yhteistä, muutakun se et molempiin pukedutaan tosi hienosti. Eli promissa ei tanssita mitään valmiiks harjoteltuja tansseja tms. Ne on vaan vähän niinkun bileet, mut vaan hienommissa vaatteissa?? Ehkä toi selitys kuvaa parhaiten millatteet tanssiaiset ne on. Mutta nyt niitä kuvia!













Seuraava huolenaiheeni onkin sitten wanhat Suomessa, se saattais olla vähän awkward jos sinne ei ois parii...
Nyt kumminkin painun unten maille :)
<3: Emilia

lauantai 17. toukokuuta 2014

Pitkästä aikaa :)

Heippa!

Nyt taas pitkästä aikaa ajattelin tulla kirjotteleen vähän kuulumisia.
Mitä mulle kuuluu? No ihan hyvää, viimesiä viikkoja viedään, enää 25 koulupäivää ja yhteensä 40 päivää, että oon takasin Suomessa! Hullua ajatella, mutta toisaalta on kiva päästä näkeen kavereita ja Suomen kesää, vaikka pitääkin melkein heti painua töihin kun kotiin pääsee.

En nyt jaksa jauhaa enempää Suomesta, vaan keskittyy näihin viimesiin viikkoihin ja nauttia täysillä! Mulla on ollu aika rentoo tässä lähiaikoina, tenniskausi loppu viime viikolla ja tää viikko on ollu niin lämmintä että oon usein vaan tullu koulun jälkeen kotiin ja lähteny rannalle ottaan aurinkoo tai sit jääny koululle pelaileen viel tennistä kavereitten kans :) Koulussa riittäis opiskeltavaa, mut mulla on jo vähän lomavaihe päällä kun ulkonakin on alkanu oleen kuuma ja ei vaan malttais istuu tunnilla opiskelemassa. Onneks oon valkannu kursseja missä ei välttämättä tarvi olla niin aktiivinen ja silti saan vaan A:ta, ja muutenkin mun motto on täällä ollu että tätä vuotta ei ees lasketa, joten mun täytyy saada C:tä, ja se riittää. Mulla on kuitenkin sellanen perfektionisti luonne, että oon pitäny mun arvosanat A:na koko vuoden. Kamalaa ajatella että muutaman kuukauden päästä pitää alkaa ihan tosissaan opiskeleen... :D



Crazy dogi >:)



Tossa pari kuvasta viime viikoilta, Mentiin viime viikonloppuna Oregoniin ja toissaviikonloppuna oli Prom, yritän väkertää postausta niistä tässä lähiaikoina, mut en viittiny kaikkee laittaa samaan postaukseen... :)

<3: Emilia

tiistai 15. huhtikuuta 2014

California Part 2.

Moikka!

Tulin vähän kiireiseks tossa viikonlopun aikana niin en sittenkään löytäny aikaa istahtaa läppärin ääreen kirjotteleen tätä blogia! Oltiin luistelemassa jäähallilla ja voi jumpe kuinka olinkaan unohtanu kuinka paljon oikeestaan tykkäänkään luistella! Ehkä osa siittä innostuksesta johtu siitä etten oo vuoteen päässy jäille ja osa myöskin varmaan siitä kun olin niin hyvä verrattuna muihin :D Osa mun kavereista ei ollu koskaan elämässään luistellu ja oli niin hassuu kattella niitä kaatuilemassa jatkuvasti haha :D 

Mutta jos mä nyt puhuisin vähän siittä lämpimämmästä aiheesta eli meidän Spring Breakistä! Viime kerralla kerroin kaikkee mitä tehtiin luonnossa niin nyt sit on vuorossa se paras osuus, San Francisco! Rakastuin siihen kaupunkiin. Se on omalla tavallaan erikoinen, se muistutti mua vähän Seattlesta, mutta kaikki oli siellä isompaa. Mäet mukaan lukien. Siellä kulkee sellaset kaapeli autot? En oo varma sanotaaks se noin mut kummiskin, vähän sellaset ratikan tapaset kulkuvälineet ja ne kuljettaa ihmisiä ylös alas niitä mäkiä. Me matkustettiin niillä tosi paljon, koska se kaupunki oli niin iso ja mäet pitkiä ja korkeita niin niitten kapuamiseen ois menny tosi paljon aikaa. En shoppaillu kauhesti ollenkaan, ostin kyllä elämäni ensimmäisen maksihameen ja yhen paidan. :) Oon nyt yrittäny vähän rajottaa tota shoppailua kun en muuten pääse tästä maasta lainkaan pois kun on liikaa kamaa :D
Kierreltiin muutamia nähtävyyksiä siellä ja no mä vaan nautin. Haluun mennä opiskeleen johonkin isoon kaupunkiin, mä tykkään elää vilinän keskellä ainakin vielä kun oon nuori. Voisin nyt lisätä vähän kuvia tänne kun en oikeen kauheesti keksi höpötettävää enää :)














Oon niin onnekas kun pääsin lomalle Kaliforniaan. Oon niin kiitollinen että oon saanu tän mahdollisuuden matkustaa tänne toiselle puolelle maapalloo ja onnistunu rakentaan uuden elämän. Toisaalta, oon myös innoissani kotiinpaluusta. Kaikki loppuu aikanaan ja suunnittelen jo innolla tulevaisuuttani Suomessa. Mutta nää viimeset kaks kuukautta aijon elää täysillä täällä ja vielä tehdä jotain tosi extremee mitä en ois ikinä aikasemmin uskaltanu tehdä! :):)) 

Hyvää huomenta teille sinne koto Suomeen ja mä painun tästä kohtapuoliin pehkuihin!
<3: Emilia

perjantai 11. huhtikuuta 2014

California Part 1.

Heippa!

Meillä tosiaan oli viimeviikolla springbreakki ja tossa aikasemmin olinkin jo kertonu että mennään Kaliforniaan. Koko viikko siinä meni, lähettiin sunnuntaina aamuyöllä ajeleen ja kotiin päästiin takasin seuraavana sunnuntaina iltapäivästä. Olin tosi väsyny sen reissun jälkeen, niin en aikasemmin jaksanu tulla kirjotteleen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! ;) Oon aina halunnu tehä roadtripin ja nyt on sekin koettu. Meillä ois olu vaihtoehtona lentää myös, mutta päätettiin ajaa. Mun mielestä se oli parempi idea. Nähtiin niin paljon kaikkee mitä ei oltas nähty jos oltas vaan suoraan lennetty. Kalifornia on täynnä viinitarhoja ja maaseutumaisemaa.

 Tää alko mietityttän mua matkalla. Siis se että kuinka suurin osa tulevista vaihtareista aina toivoo osavaltiokseen Kaliforniaa, New Yorkkia yms. näitä perus "Cooleja" osavaltioita. ja yleensä ihmiset ketä toivoo näitä alueita on kaupunkilaisia ja olettaa että pääsee jenkeissäkin asuun kaupunkiin. Totuus on kuitenkin se että Amerikka on täynnä maaseutua. Onhan täällä kaupunkejakin, mutta tosiaan maaseutu on niin paljon yleisempää kun kaupunki. Kaikkien tulevien vaihtareitten pitäis ymmärtää se tosiasia että jos haluaa hakee Amerikkaan vaihtoon, kannattaa olettaa että päätyy maaseudulle. Tosi harva päätyy minnekkään suurkaupunkiin. Mä itte asun aika keskellä ei mitään. Aluks olin vähän että joo-o, vähän on erilaista mun kotiin verrattuna, kun tosiaan asun Tampereen keskustassa, mutta tähän tottuu ja oon asunu lapsena maalla, niin on tää ihan kivaakin! Ainoo vaan mikä ärsyttää tai silleen niin on se että joka paikkaan tarvii aina kyydin. Pitää vielä lisätä että myös mä painotan sitä että perhe vaikuttaa niin paljon enemmän siihen millanen sun vuosi tulee oleen kun paikka missä asut. Mutta joo, tossa vähän mietittävää jos tätä blogia sattuu joku lukeen joka haluis jossain vaiheessa lähtee vaihtoon!

Mutta takasin asiaan, voisin kertoo mun matkasta kuvin, kun niitä tuli otettua _todella_ paljon.

Eka päivä meni lähinnä ajellessa, 12h etelään päin. Pysähdyttiin kuitenkin meren rannalla kuvailemassa ja käytiin red wood forest -tuliaiskaupassa. Ei ollu oikeesti lämmin siellä, vaikka mulla onkin vaan toppi päällä, siel oli aika kylmä :o!






Ensimmäinen kokonainen päivä vietettiin osin Red Wood Forestissa ja osin tien päällä taas. :)






Ajattelin tehä tästä postauksesta tälläsen luonnon läheisen ja ens kerralla sitten keskittyä pelkästään San Franciscoon! Eli käytiin myös Yosemiten kansallispuistossa ja näkymät oli niin kauniit! Se oli kaukana vuorilla niin siel oli vielä vähän luntakin jäljellä! Mutta meille sattu lämmin päivä, niin hyvin tarkeni pitkähihasella :).










Tuossa vähän kuvia! Toisiaan, yritän ielä tän viikonlopun aikana väsäillä sen toisen postauksen San Franciscosta, se oli mun mielestä paras osa tosta lomasta ja sellanen mitä en tuu koskaan unohtaan. Tää Kalifornia reissu oli yks mun ikimuistosimmista asioista mitä oon tehny täällä ! :)

Nyt on aika mun mennä tuutimaan!
Öitä <3!
<3:Emilia